ALE!

Huhtanen, Leimattu matkalippu

Original price was: €40,75.Current price is: €19,55.

SKU: 949421 Category:

Description

Ilmajokinen nuorukainen lähti jatkosotaan täydennysmiehenä Kalvolasta kootun 24. Tykkikomppanian lähetiksi. Komennus vei hänet Syvärille, jossa hän oli perääntymisvaiheeseen saakka. Raskaita asioita tapahtui, ystäviä kaatui ja haavoittui. Se oli sodan arkea, ei siihen tottunut, eikä sitä halunnut ajatella – silloin. Niinpä mieleen jäi myös paljon muuta, pieniä ilon aiheita: lausuntakurssit, nauriiden kylväminen, lomat, ja ennen kaikkea toveruus ja huumori. Leimattu matkalippu on tuon nuorukaisen kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin sotaveteraanina muistinvaraisesti kirjoittama kertomus tapahtumista ja omista tuntemuksistaan. Se on kertomus niistä keinoista, joiden avulla kertoja itse ja hänen aseveljensä selviytyivät sodasta – ne, jotka selviytyivät. Sotatapahtumia ja taisteluita, niiden syitä, seurauksia ja oikeutusta pohdiskellaan sellaisena, kun niitä on voinut paljon myöhemmin ajatella. Sillä heti sodan jälkeen asiat halusi unohtaa: ”Nyt meillä oli rauha – päivisin. Yöt olin yhä sodassa.”

Reviews

There are no reviews yet.

Be the first to review “Huhtanen, Leimattu matkalippu”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *